22. elokuuta 2011

Regina - Unessa


Tämä päivähän paranee vain paranemistaan. Ensin pääsin koulusta tunnin etuajassa ja päästyäni kotiin ja istahdettuani tietokoneelle saan huomata, että Regina on julkaissut kolmannen sinkkunsa 7.9 julkaisunsa saavalta Soita Mulle albumilta. Biisi on ihanan unimaisemaisen rauhallinen verrattuina edellisiin todella tarttuviin ja mukaansa tempaaviin pop-viisuihin. Tarkoitan siis edellisiä sinkkuja Jos Et Sä Soita ja Haluan Sinut. Itselleni tämää sopii oikein hyvin, sillä olen todella herkkänä utuisille, kevyille ja unen omaisille biiseille. Siinä on yksi syy miksi rakastan niin paljon tanskalaista Mewiä.

Albumia edeltävät sinkut ovat kyllä lupailleet todella paljon tästä uudesta albumista. Varsinkin tämä viimeisin todella herätti kiinnostukseni ja nyt odotan levyä jo ihan täpinöissäni. Nimittäin tuo Jos et sä soita ei kovinkaan hyvin kolahtanut kohdallani, mutta nämä kaksi jälkeen tullutta sinkkua ovat kolahtaneet senkin edestä! 7.9 on jo merkattuna kalenteriin, enkä malttaisi millään enää odottaa sinne asti. Olen nimittäin ihan varma, että sinkkujen lisäksi levyltä löytyy monta hienoa biisiä ja todellista helmeä!

Hmph, Soundcloudilla on selvästi jokin minua vastaan! Yritin tovin verran saada jaettua tätä uutta sinkkua playerin kanssa, mutta joka kerta sama teksti "Oops, something went wrong", joten nyt saatte vain linkin.

http://soundcloud.com/reginaregina/unessa

3 kommenttia:

  1. Menee ostoslistalle! Syyskuussa tulee sitä uutta Opethia, lokakuussa tulee uutta Apulantaa, marraskuussa Pain Of Salvationia ja ihan loppuvuodesta uutta Nightwishia. Ja uutta Megadethiakin on lupailtu. En tiedä mitä tässä pitäisi ajatella. Ehkä kaikkien aikojen odotettavin syksy! Nam!

    VastaaPoista
  2. Mitä etukäteen oon katellut, niin tästä syksystä tulee kallis! Nimittäin vielä Reginan ja mainitsemisi lisäksi tulee levy The Rapturelta, Profane Omenilta ja kaveri sanoi, että Insomniumiltakin olisi uutta settiä tulossa. Sitten on vielä se itsenäisyyspäivän Opethin ja Pain Of Salvation keikka!

    VastaaPoista
  3. Toi Reginan biisi on jotenki karmiva. Just tommone unimaine ku kuvailit markku. Suomalaiset (harvat mun mielestä) osaa tehdä vaikuttavaa musiikkia, ja tää on just sitä. en oo enne kuunnellu Reginaa, mut jos alkais vaikka kuuntelee vähä tarkemmi.

    VastaaPoista