22. marraskuuta 2011

Black Twig - Death Scene


Sattuisko ketään kiinnostamaan uusi hyvä suomalainen musiikki? No tuskinpa, mutta ihan vaan kiusaksenne tulin nyt hehkuttamaan Black Twigin uutta mahtavaa biisiä nimeltä Death Scene. Eilen eli maanantaina Soliti siis julkaisi Death Scenen, joka on jo toinen sinkku Black Twigin tammikuussa julkaistavalta debyyttialbumilta. En tiedä onko blogin pitäminen avannut silmäni uudella tavalla, mutta itselläni on sellainen tuntuma, että suomalaisen musiikin taso vain kohoaa koko ajan. Aiemmin saatoin ajatella, että eihän Suomesta muuta hyvää musiikkia tule kuin metallia, mutta se väite ei pidä lähellekään paikkaansa. Voin luvata, että tulen olemaan 50 vuoden päästä se isoisä, joka aina jaksaa muistuttaa lapsen lapsilleen siitä miten "minun nuoruudessani musiikkikin oli paljon parempaa". Olenhan täysin oikeutettu siihen!


Ensimmäinen sinkku eli Lake Song nosti odotukset jo korkealle, mutta nyt ne nousevat jo suorastaan pilviin, kun suoraviivainen 90-lukua puhkuva särökitarasaundi räjäytti tajuntani. Death Scene on biisinä jotain mihin en ehkä koskaan kyllästy, sillä siinä yhdistyy niin moni asia, jota suorastaan rakastan. Biisi on todella tarttuva ralli, joka koukuttaa kuuntelijan pahemman kerran. Kerta toisensa jälkeen aina päätyy painamaan sitä samaista replay-nappia, kun koskaan ei tunnu saavan biisistä tarpeekseen. Rento ja kepeä laulu huhuiluineen sekä kevyet kitaramelodiat luovat biisiin oman tarttuvuutensa onnistuen kuitenkin samalla säilyttämään biisin mielenkiintoisuuden. Biisin aikana tekee mieli sulkea silmät ja antaa musiikin uppoutua suoraan selkäytimeen. Tämä musiikki on jotain, mitä kuumeisesti janoan lisää. Jos tammikuussa julkaistava debyyttialbumi Paper Trees on niin hyvä kuin nämä sinkut antavat odottaa en voi muuta kuin itkeä ilosta ja kiittää.
Black Twig : Death Scene by Soliti





2 kommenttia:

  1. Mä mietin ihan samaa, että onko yhä enemmän musiikkiin painottuva bloggaaminen avannut silmiäni suuremmiksi, vai tuleeko tänä vuonna Suomesta yksinkertaisesti vain aivan hillitön kasa hyvää, uutta musaa? Tässä menee pää ihan pyörälle!

    VastaaPoista
  2. Eiköhän se ole sekä että. :p Omalla kohdallani ainakin blogin pitäminen on paremmin ns. avannut silmät ja nykyään on paljon valveutuneempi kaikella tavalla musiikin suhteen. Eli tulee enemmän bongattua sitä hyvää musaa.

    Mutta on kyllä ollut kaiken kaikkiaan todella hyvä vuosi suomalaisen musiikin osalta. Se nyt ainakin on totta!

    VastaaPoista