15. huhtikuuta 2012

Jessie Ware - 110%



Lontoosta kotoisin oleva laulajatar Jessie Ware julkaisi toisen sinkkulohkaisunsa elokuussa julkaistavalta debyyttialbumiltaan Devotion. Jessie keräsi jo paljon kehuja ja huomiota erityisesti brittiläisiltä bloggaajilta Running -singlellään, mutta itse ainakin nukuin täysin kyseisen kappaleen ohi ja näin jälkikäteen kuunneltuani ei se sytyttänyt yhtään niin voimakkaasti kuin hypetyksen perusteella odotin. Itseasiassa kyseinen kappale ei sytyttänyt yhtään ja mielestäni kappale oli suoraan sanottuna tylsä. Tällä kertaa Jessie Ware on kuitenkin kappaleen nimen mukaisestikin onnistunut 110-prosenttisesti. Kappale on tarttuva kuin mikä ja laulu on tiiviistä, mutta selkeää ja omalla tavallaan kiiretöntäkin. Hieno kappale ja todella hienosti toteutettu, tykkään!



Tässä vielä se edellinen Running -single musiikkivideon muodossa.



Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti