20. huhtikuuta 2012

The Reed Fags - Regret Cigarettes EP


Mikäs sen paremmin sopisikaan hyvin syksyiseltä vaikuttavaan harmaaseen ja sateiseen perjantaihin kuin hyväntuulinen ja kesäisiin maisemiin kuuntelijan kuljettava indiepop. Ehkäpä juuri sellaisiin maisemiin, jolloin turkulainen The Reed Fags sai alkunsa Paraisten saariston rannoilla. Yhtye voitti myös juuri hiljattain Turku Bandstand -kilpailun, josta palkintona bändi saa muun muassa studioaikaa ja Hype Recordsin kautta julkaistavan singlen.

Kuten jo aluksi totesin on yhtyeen musiikki ennen kaikkea aurinkoista, kesäistä ja positiivista. Yhtye itse kuvaakin musiikkiaan toiveikkaaksi ja erityisesti positiiviseksi indiepopiksi, joka ollaan maustettu heleillä melodioilla sekä kolmella laulajalla. Yhtymäkohtien bändille hakeminen ei ole vaativa prosessi, sillä jo pelkästään sanat "positiviinen" ja "indiepop" nostavat lähes automaattisesti kaksi bändiä pinnalle, nimittäin Two Door Cinema Club ja Vampire Weekend. Kotimaisista yhtyeistä voisi nostaa sellaiset nimet pinnalle kuin Satellite Stories ja French Films, joista jälkimmäisen bändin lämppärinä The Reed Fags ovat jo kertaalleen soittaneet Turun Klubilla. Täytyy vielä kuitenkin painottaa, että muiden musiikin kopioimiseen ei ole sorruttu vaan The Reed Fags kuulostaa puhtaasti itseltään.

Yhtyeellä on paketti jo aika hyvin kasassa, mutta työtäkin vielä toki riittää. Kokonaisvaltaisesti musiikki kuulostaa todella hyvältä, mutta välillä soundi rakoilee ja eikä ole täysin puhdasta sekä sujuvaa. Eiköhän se kuitenkin tule ajan kanssa korjautumaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin The Reed Fags kuulostaa todella lupaavalta, eikä tässä maassa tule koskaan olemaan liikaa tämänkaltaisia iloista ja pirteää indiepoppia soittavia bändejä. The Reed Fags on varmasti erittäin positiivinen uusi tuttavuus jokaiselle suomalaiselle indiepopin ystävälle.

3 kommenttia:

  1. hianoo että huomasit the reed fagsin. kaks vuotta ja ne on tosi isoja. mut soitto ei lähde soimaan tältä sivulta, joten linkki: http://soundcloud.com/the-reed-fags

    VastaaPoista
  2. Heh, no huomasin ja "huomasin", sillä itsehän kaverit minuun yhteyttä sähköpostitse ottivat musiikkian promoten. Noh,kai sitäkin voi tietyllä tapaa sanoa huomaamiseksi. Aika näyttää, mutta siihen suuntaan lupaavasti näyttää ja kuulostaa.

    Onko muilla ollut ongelmia, ettei musiikki lähde soimaan upotteesta? Minulla ainakin toimii.

    VastaaPoista