12. huhtikuuta 2012

Yournalist - Horror and Terror [RUMBA STREAM]



Yksi tämän vuoden eniten odottamiani levyjä on Yournalist Horror and Terror ja ensi keskiviikkona pitkä odotukseni päättyy, kun vihdoin ja viimein koittaa turkulaisbändin debyytin julkaisupäivä. Rumba kuitenkin päätti murskata kaiken julkaisupäivän ensisoittoon liittyvän magiikan ja mystisyyden mahdollistamalla levyn kuuntelun jo ennakkoon nettisivuiltaan. Kiusaus kävi liian suureksi enkä enää pystynyt olla kuuntelematta levyä, kun kerran siihen on jo mahdollisuus!

Levy on vasta kuuntelussa, joten tämän enempää en ala levystä jaarittelemaan, kun loppukin vielä häämöttää ja kaukana. Järkytyksen sekaisia tunteita koin jo alkupuoliskolla todettuani, että ikisuosikkini Nigerian Girl ollaan äänitetty kokonaan uudelleen. Hyvä vai huono juttu, sitä en osaa sanoa. Sen saatte kuulla vasta joskus lähitulevaisuudessa.

Linkki Rumban sivuille, josta löydät kyseisen levyn.

Kylkiäisiksi vielä Soundcloudista löytynyt Yourna -setti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti