9. heinäkuuta 2012

Kotimaankatsaus - Constables, Fotoshop & Tammela 3310

Pistetääs nyt sitten kerralla halki, poikki ja pinoon muutama viimeaikoina silmiini pistänyt uutus.


Constables on tuore nelihenkinen Helsingistä ponnistava indierockyhtye, joka hiljattain julkaisi (ymmärtääkseni) debyyttisinglensä, joka sisältää kappalee Colours ja Still. Soundi on hyvä ja kypsä, vaikka soitossa sekä laulussa on vielä hieman hiomisen varaa. Colours laadukas kappale, joka kasvaa hiljalleen hyvinkin mahtipontisiin mittasuhteisiin. Itse jäin vielä kaipailemaan ehkä enemmän persoonallisuutta bändin otteisiin, sillä samankaltaisia indie-yhtyeitä tuntuu tällä hetkellä olevan Suomessa pilvin pimein.





Fotoshopin uutta kappaletta kuunnellessani mietin, että onko kyseinen yhden miehen yhtye julkaissut vielä yhtään huonoa kappaletta. En keksinyt. Jälleen alusta loppuun laadukasta Faarisen soittamaa sekä itse miksattua ja tuotettua musiikkia. Fotoshop osaa hommansa, loistavaa!





Sitten tämän porukan ehkä mielenkiintoisin tuttavuus Tammela 33100, joka otti minuun yhteyttä kotimaisemissa liveäänitetyllä demo EP:llään. Yhtye soittaa akustisvoittoista folkpoppia, joka paikoitellen tuo hyvinkin vahvasti mieleeni Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalon, erityisesti kappaleet Tanssi Tyttö Tanssi ja Hauki, mutta vain popahtavampana. Kappaleet ovat sisältörikkaita ja persoonallisia, kuten koko yhtyekin itsessään. Poimin viiden kappaleen EP:ltä tähän tekstiin kolme suosikkiani, joista erityisesti Nuku Pieni Lapsi osui ja upposi todella kovaa sekä syvälle.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti