24. heinäkuuta 2012

Neondad - Daddylicious EP

Pahoittelut väkisin suurennetusta pikselimössöstä!

Neondad on Oulusta kotoisin oleva hiljattain debyytti EP:nsä Daddylicious julkaissut indieyhtye, joka omien sanojensa mukaan levittää isyyden neonhehkuista ilosanomaa. Isistely meni minulta ohi, ja samoin neonvalojen välke, mutta yhtyeen musiikki osui ja upposi kertalaakista. Kypsä ja kokeneelta kuulostava soundi sai miettimään, että onko nyt tosiaan vasta debyytti ep kyseessä. Muutaman kuuntelun jälkeen on jo selvää, että nyt ollaan musiikillisesti erittäin lupaavan bändin äärellä. Neondadissa vahvasti pinnalla oleva laulu sulautuu onnistuneesti yhteen kitaravoittosen melodian kanssa, joka antaa musiikille oman syvän ja jykevän soundin, mutta myös aika synkän tunnelman biisien ympärille.

Musiikki on siis suoraan sanottuna moitteentonta vaihtoehto/indie-rockia, mutta miksi ihmeessä Neondad yrittää olla kuin yläasteikäisten poikien punk-bändi. En pysty tukahduttamaan sisälläni elävää vihaista indiepuritaania ja jatkan samoilla linjoilla We Never Stood a Chance -blogin kanssa. En vain käsitä sitä miksi Neondad haluaa sotia itse omaa musiikkiaan vastaan ja väkisin yrittää tehdä itsestään vitsiä, tai muuten vain ei vakavasti otettavaa? Yhtyeen musiikki ja itsestään antama kuva ei vain yhtään sovi samoihin kehyksiin. Onko tämä sitten jotain Oululaisläppää, jota tälläinen varsinaissuomalainen ei voi ymmärtää. En nyt tarkoita, että Neondadin tulisi jatkossa katsella vain omia kengänkärkiään ja varovasti hissutella, mutta rukoilen ettette edes vitsillänne seuraavissa promokuvissa näytä porukalla keskisormea. Tosikko ei tietenkään tarvitse olla ja rennolla otteella yhtye varmasti haluaakin musiikkiaan tehdä, mutta eikö sitä sitten voi tehdä pelleilemättä? Eikö musiikin tekeminen silloin ole enää hauskaa?

Muttamutta, kuitenkin musiikki itsessään on timanttista ja se onkin minulle tärkeintä. Kukin hoitaa hommansa omalla tyylillään, mutta omasta mielestäni se on ainakin suunnatonta potentiaalin haaskausta, kun bändi tekee itsestään vaikeasti lähestyttävän oman genrensä kuuntelijoille.Menipä tämä nyt saarnaamiseksi. Daddylicious on kuitenkin kuunneltavissa ja ladattavissa esimerkiksi tästä alapuolelta Soundcloudista. Lämpimästi suosittelen tutustumaan levyyn, sillä se on oikeasti todella hyvä! En pysty painottamaan sitä enempää.



EDIT: Editoin tekstiä aika reilusti, koska se oli paikoitellen turhan kärjistettyä ja siitä sai erilaisen kuvan bändistä kuin haluan antaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti