19. heinäkuuta 2012

The New Tigers & Top Sound


Terveppä terve, hyvää iltapäivää tai huomenta, jos kesäinen päivärytmisi on niin nurinkurinen. Viimeviikot tuuliajolla seilannut blogini on nyt rantautunut aurinkoisille hiekkarannoille, joilla soivat suomalaisen The New Tigersin ja länsinaapurista kotoisin olevan ruotsalaisen Top Soundin yhteistyön hedelmät. Tai noh yhteistyö ja "yhteistyö", kun yhtyeet yhteistuumin päättivät coveroida toinen toistensa kappaleet.

Näin ollen suomalaisten tikrujen viimekesäinen kultakimpale, eli debyyttialbumin single Pocketful of Sand muovautui raukeasta särökitarafiilistelystä letkeämpään rantsupoljentoon. Top Soundin I Have Been Replaced -kappaleelle kävi, voisipa melkein sanoa, että luonnollisesti täysin päinvastoin. Alkuperäisversion letkeä ja melkein karnevaalitunnelmia muistuttava soundi ja fiilis muuttui The New Tigersin käsittelyssä raukeaksi fiilistelykappaleeksi, joka tuo mieleen auringonlaskun rantahietikolla ja kauniisti punertavan veden.

Piristävä veto yhtyeiltä coveroida tällä tavalla toisiaan ja eihän sitä tiedä vaikka tulevaisuudessa yhtyeet tulisivat tekemään vielä enemmänkin yhteistyötä, kun tälläinen kevyt aloitus on jo tehty. Kappaleethan löytyvät siis Top Tigers Play New Sound 7″ nimiseltä lätyltä, joka rantautuu levykauppoihin tiedotteen mukaan 23.7 ja on myös ostettavissa Top Soundin bandcamp-sivuilta.




"Eikä siinä vielä kaikki!" The New Tigers kävi myös hiljattain purkittamassa Luomustudiolla samaisen Pocketful of Sand -kappaleensa ja täytyyhän tämäkin laittaa samalla jakoon, koska ovathan nämä Luomostudiolla kuvatut videot ihan mahtavia! Itse pidän näistä todella paljon, niin aito ja luonnollinen meininki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti