30. marraskuuta 2013

Levyvinkki: Beastmilk - Climax


Olen kahdesta syystä lykännyt toistuvasti "vuoden albumit" -listaukseni tekemistä. Ensimmäinen ja suurempi syy on puhdas aikaansaamattomuus ja tuon samaisen ajan puute. Toinen syy on ollut Beastmilk ja yhtyeen Climax debyytti, joka julkaistiin 29. päivä, eli eilen. Yhtyeen ympärillä pyörivä valtava hypetys ja levyltä ennakkoon julkaistut maistiaiset herättivät oman kiinnostukseni ja nostattivat jo ennakko-odotuksia levyltä. Omaan musiikkihermooni iski erityisesti kaksi viikko sitten musiikkivideona julkaistu levyn avaava Death Reflects Us, joka mielestäni yksi koko vuoden parhaita kappaleita.

Musiikillisesti Beastmilkia voisi pitää paljolti modernisaationa 80-luvun post-punkista ja Joy Divisionin kaltaisten yhtyeiden sointi Beastmilkin taustalla suorastaan kihelmöi musiikillisia makunystyröitäni. Vielä kun mikin taakse on hankittu natiivi englannin lausuja, niin tekstien tulkintaankin syntyy luonnollista syvyyttä. Laulajan kuulaan äänen istuessa yhtyeen soundiin kuin nakutettu viimeistelee koko kauniin kokonaisuuden ja paketti on valmis.

Eihän tästä levystä tahdo lyötää edes hakemalla moitteen sijaa. Climax on niitä levyjä, joille jokaisella pitäisi olla varattuna paikka omassa levyhyllyssään. Ilman niitä levyhylly huutaa olevansa henkisesti epätasapainossa ja tyytymätön omaan sisältöönsä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti