13. marraskuuta 2013

Yournalist - Prepaid


Yournalist on sellainen yhtye, jonka kappaleista olen aina halunnut pitää. Se on usein jo lähtökohta ennen kuin edes kuuntelen kappaletta, että haluan sen olevan hyvä. Niin on ollut Nigerian Girl -singlestä lähtien, joka kieltämättä onkin järisyttävän hyvä kappale. Kai Yournalisteissa ja heidän tavassaan soittaa sekä tehdä musiikkia on jotain niin puoleensavetävää, joka saa odottamaan ja toivomaan yhtyeeltä pelkkää hyvää. Onhan valtaosa Yournalistien musiikista niin sympaattisen aurinkoista ja ilakoivaa musiikkia, ettei tällaisille hyvän mielen lähettiläille kukaan pahaa toivoisikaan.

Nyt on kuitenkin tultu siihen tilanteeseen, että Yournalist on julkaisemassa ensi vuoden helmikuussa jatkoa debyyttialbumi Horror And Terrorille ja tänään yhtye on laittanut ulos ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Kyseessä oleva single on siis otsikon mukainen Prepaid. Kappale on pituudeltaan kohtalaisen lyhyt, mutta siitä huolimatta kasvaa tuona aikana loppua kohden c-osan jälkeen suuriin mittakaavoihin. Lukuun ottamatta juurikin tuota rauhallisempaa c-osaa, kappale kulkee kulkee alusta loppuun hyvin yhtyeelle tunnusomaisesti kovalla intesiteetillä eikä vauhtia.

En sanoisi kappaleen olevan haastava kuunneltavaksi, mutta ainakin omalla kohdallani se ei aivan kertalaakista kolahtanut, vaan vaati alleen parikin kuuntelua. Vasta sen jälkeen tunsin kunnolla pääseväni sisälle kappaleeseen ja sen tunnelmaan. Kaiken kaikkiaan kappale on helkkarin hyvä, eikä jätä millään tavoin kylmäksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miltä helmikuussa julkaistava Plays Jazz -albumi tuleekaan kuulostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti