Satellite Stories - Pine Trails

Satellite Stories on yksi niistä yhtyeistä, joka on viimeisen puolentoista vuoden aikana noussut jokaisen itseään musadiggariksi kutsuvan henkilön tarkkailulistalle. Yhtyeen raikas ja tanssittava indiepop ei ole jäänyt huomaamatta Suomessa eikä kotimaan rajojen ulkopuolellakaan. Viime syksynä julkaistulla Phrases to Break the Ice -debyyttialbumilla soittava yhtye oli kuitenkin vielä nuori ja turhan yli-innokas kokoonpano, joka ei vielä onnistunut kohdistamaan sisältämäänsä potentiaaliaan oikein. Vuosi sitten jäin vielä kaipaamaan astetta kypsempää, monipuolisempaa ja tarkemmin harkitsevaa yhtyettä. Yhtyettä, joka soittaisi vuoden päästää Pine Trails -albumilla.

Ensi tahdit albumille potkaisee singlenäkin julkaistu Campfire, joka on edelleenkin mielestäni suorastaan järjettömän kova ralli ja lukeutuu yhdeksi levyn parhaista kappaleista. Timanttisesta aloituksestaan huolimatta Pine Trailsin kiinnostavuus ei suinkaan lähde laskuun, vaan ote ja hyvä syke säilyy läpi koko albumin, kun Satellite Stories sylkee liukuhihnalta toinen toistaan tanssittavampia ja tarttuvampia indiepop-kappaleita. Satellite Storiesin ehdoton vahvuus heidän musiikissaan ovat aina olleet hävyttömän tiukat melodiat ja vasta Pine Trails -albumilla ymmärsin miten laadukkaita ja melodisesti koukuttavia kappaleita yhtyeellä onkaan kautta linjan. 10 kappaleen albumilta pystyisi irroittamaan puoli tusinaa kappaleita, jotka kuulostavat jokainen kansainvälisiltä suuren luokan indiepop-hiteiltä. Se, joka väittää vastaan on joko typerys tai kuuro. Kyynisimmänkään kriitikon ei käy kieltäminen, että Satellite Stories on erinomainen omassa lajissaan ja ainakin Suomen kamaralla painii täysin omassa sarjassaan.

Edeltävällä albumilla itseään toistanut yhtye on kehittynyt valtavasti ja ottanut suorastaan jättiläisen askelia eteenpäin debyyttialbuminsa jälkeen. Työsarkaa yhtyeellä kuitenkin vielä on monipuolisuuden kanssa, mutta esimerkiksi yksi koko albumin kohokohdista oleva Lights Go Low synasoundeineen on mielestäni jo seuraava askel oikeaan suuntaan. Albumina Pine Trails on erittäin hyvä kokonaisuus, joka soi edeltäjäänsä monipuolisemmin ja tuo myös entistä selkeämmin yhtyeen vahvuudet esiin. Se on kattava ja hyvin rakennettu kokonaisuus, jonka pariin on helppo palata.



Levyostoksille pääsee oheisen linkin kautta (julkaisupvm 1.11): http://snip.ftpromo.net/pinetrailsitunes ja yhtyeen erittäin usein kehutuksi kuulemani live-esiintymisen voi käydä katsastamassa seuraavasti:
01.11. Tivoli, Rovaniemi
02.11. Teatria, Oulu
08.11. Le Bonk, Helsinki
09.11. Bar 15, Seinäjoki
14.11. Henry’s Pub, Kuopio
15.11. Lutakko, Jyväskylä
21.11. Yo-talo, Tampere
22.11. Klubi, Turku

Arcade Fire - Afterlife

"Afterlife, oh my god, what an awful word"
Näillä sanoin alkaa Afterlife, Reflektor albumin tuorein single, joka rämpii monimutkaisissa parisuhdekoukeroissa epätoivon partaalla seisovan pariskunnan jammaillessa diskobiitin tahtiin ja pohtien "Can we work it out?" Vai huudetaanko vain toisillemme, kunnes asiat ovat taas kohdallaan. Kappale pitää sisällään paljon hienoja lyriikoita joista ehdottomasti suosikkini on useampaankin kertaan toistuva: "When love is gone, Where did it go? And where do we go?" Mielestäni näihin sanoihin kiteytyy koko Afterlife -kappaleen ydin. Epätoivoinen tunne tulevasta, kun yhdessäkään ei ole hyvä olla, mutta irtikään ei osaa päästää, koska pelkää mitä tulevan pitää.

Soundillisesti Afterlife on erinomainen jatkumo Reflektorille, sillä diskofiilistely tuntuu istuvan erittäin hyvin Arcade Firen musiikkiin, eikä kappaleiden venyminen useampaankaan minuuttiin tunnu yhtään menoa häiritsevän. Yhtyeellä on hyvä tatsi musiikissaan ja kappale vain vie mukaanan. Itse en ainakaan missään vaiheessa ole kokenut edellistä lähes 8-minuuttista singleä ollenkaan liian pitkäksi, sillä pituudestaan huolimatta ote pysyy koko ajan tiukasti yhtyeellä.

Reflektor on ehdottomasti henkilökohtaisesti tämän vuoden eniten odottamani albumi ja kuumeisesti odotan sitä hetkeä, kun saan laittaa albumin pyörimään soittimeeni. Olen halunnut säästää mahdollisimman ison osan albumia itse levyn kuunteluun ja siksi en olekaan kuunnellut kuin nämä kaksi julkaistua studiosingleä, vaikka pitkä pätkä levyä löytyisikin live-vetoina. Haluan pitää jännitystä yllä ja antaa albumin yllättää sillä mitä se sisällään pitää.

Upote ei sitten toimi Vevon takia, mutta se ohjaa suoraan Youtubeen, josta voit kappaleen kuunnella.



Niin ja joo, mainitaan tähän loppuun vielä se, että vaikka minut Reflektor-singlen aikoihin jonkin väärinymmärryksen myötä liitettiin johonkin Arcade Firen vastaiseen äärioikeistosiipeen, niin tämä ei pidä paikkaansa. Rakastan Arcade Firea ja jokaista sen albumia, erityisesti Funeral on kallein lempilapseni koko levyhyllyssä, joka on ehdottomasti all-time suosikkini ja eniten kuuntelemani albumi. Kyllä, olen fanipoika.

Stache - Common Wealth

Minulla on usein tapana olla "tyylikkäästi myöhässä" ja tällä kertaa minun on kerta kaikkiaan pakko tuoda ärsyttävä tapani myös blogini puolelle. Haluan välttämättä nostaa uudelleen pinnalle kuukausi sitten julkaistun Stachen Common Wealth -kappaleen, vaikka yhtye on jo tällä välin ehtinyt julkaista tuoreempaakin materiaalia tulevalta debyytiltään. Mutta miksi ihmeessä? Kaikessa yksinkertaisuudessaan syy on se, että kappale on kaikessa komeudessaan niin erinomainen, että olisi lähestulkoon häpeäksi jättää se blogini ulkopuolelle. Stache vetää kappaleensa sellaisella fiiliksellä, ettei voi muuta kuin antaa musiikin viedä mukanaan ja nauttia kyydistä. Common Wealth on saumaton kokonaisuus, joka yksinkertaisesti toimii.

Musabloggaamisen yksi hienoimpia asioita on oikeasti tämänkaltaiset hetket, kun törmää kappaleeseen, jossa palaset vain loksahtelevat oikeille kohdilleen. Kappale kolahtaa heti ensimmäisellä kuuntelulla ja jälkeen jää vain sellainen wau-reaktio. Silloin painetaan replayta ja naatiskellaan.