2. tammikuuta 2014

Jukka Ässä - 30 vuotta myöhemmin


Ah, Jukka Ässä on yhtye, jonka musiikista ei voi olla pitämättä. Edelliseltäkin albumilta löytyy hyviä kappaleita tusinan verran ja muutama suomenkielisen popmusiikin todellinen helmi, kuten Uusi maa. Jukka Salmisen sävellyskynä on selvästi säilyttänyt hyvän teränsä, sillä yhtyeen uusin singlejulkaisu 30 vuotta myöhemmin on todella hyvä kappale ja sen koukuttavuus on taattua Jukka Ässä -laatua. Ennen kuin huomaakaan fiilistelee jo kertosäkeen mukana ja kappaleen päätyttyä pyörittelee edelleen mielessään sen tarttuvia melodiakoukkuja. Sanoitusten työstämiseen Jukka Salminen on tulevalle albumilleen saanut taustatukea Reginasta tutuksi tulleelta Iisa Pykäriltä. En osaa sanoa, miten merkittävä Iisan tuoma lisäpanos sanoituksille on ollut, sillä olen aina erityisesti pitänyt Jukka Ässän sanoituksista. Joka tapauksessa 30 vuotta myöhemmin on myös sanoituksen osalta erinomaista työtä ja teemaltaan hyvin Jukka Ässälle tyypillistä tekstiä. Pieni ihminen pohtii pienessä mielessään elämän suuria kysymyksiä, joita ei oikeastaan edes ymmärrä. Yritä siinä sitten vastata pojan kysymyksiin kuolemasta, kun itsekin pohdit samoja kysymyksiä vailla vastausta.

Ihmisten jälkeen -levy julkaistaan 7. helmikuuta. Peukut ylös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti